1 § Siirtolapuutarha-alueelle on
jokainen vieras tervetullut. Kaikkien
alueella oleskelevien on noudatettava järjestystä ja
hyviä tapoja.
Häiriönteko on alueella kielletty.
2 § Sivullisten asiaton liikkuminen
ja oleskelu vuokraajien palstoilla on
kielletty. Palstojen välisiä huoltokujia ei saa
käyttää kulkuteinä. Palstat
kuuluvat kotirauhan piiriin.
3 § Yleisiä istutuksia ei saa
tallata eikä turmella. Kaikenlainen ilkivalta
alueella on kielletty.
4 § Koirat, kissat ja muut
kotieläimet on pidettävä kytkettyinä oman palstan
ulkopuolella. Lemmikkien jätökset on korjattava
yleisiltä alueilta. Lisäksi
koiran omistajien on huolehdittava, ettei koiran
haukunta häiritse
palstanaapureita.
5 § Vuokraajan on huolehdittava,
että palstat ja niitä rajoittavat osat polkuja
pysyvät puhtaana roskista ja rikkaruohoista.
Palokujien tulee olla 60 cm
leveitä ja avoimia.
Pensasaidat on pidettävä siisteinä ja leikattuina
Helsingin kaupungin
viranomaisten antamien ohjeiden mukaisina.
Hedelmä- ja muut puut on pidettävä matalina, maksimi
korkeus on
4,5 m. Luonnonpuiden istutus on kielletty.
Viherjätteet on kompostoitava omalla palstalla ja
muut jätteet on
vietävä lajiteltuina yhdistyksen niille osoittamaan
paikkaan.
Rakennus- ja ongelmajätteet on jokaisen kuljetettava
itse pois
puutarhan alueelta.
6 § Palstoilta ei saa viedä pois
multaa, savea, hiekkaa tai muita
materiaaleja eikä kiviä.
7 § Tarpeeton veden kulutus on
kielletty.
8 § Moottoriajoneuvoilla ajo on
kielletty alueella paitsi todellinen huolto- ja
sairasajo. Suurin sallittu ajonopeus on 10 km / h.
Myös pyöräillessä on
noudatettava jalankulkijoita huomioivaa
varovaisuutta.
9 § Äänekäs ja häiritsevä toiminta
on alueella ehdottomasti kielletty klo 23
– 07 välisenä aikana. Myös muuna aikana on
vältettävä aiheuttamasta
meluhaittaa naapuripalstoille.
Alueella ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka
melulla, savulla,
hajulla tai muulla tavoin häiritse naapuripalstoja.
10 § Jäsenet vastaavat siitä, että
heidän vieraansa ja heidän
toimeksiannostaan alueella työskentelevät
noudattavat näitä sääntöjä.
11 § Näiden järjestyssääntöjen
lisäksi on noudatettava järjestyslakia.
Yhdistyksen johtokunta valvoo sääntöjen
noudattamista ja henkilö, joka
rikkoo sääntöjä vastaan, on velvollinen korvaamaan
aiheuttamansa
vahingon.