Suurin ja kaunein
Pakilan Siirtolapuutarhayhdistys ry on perustettu vuonna 1948 ja se on Helsingin yhdeksästä siirtolapuutarhasta suurin yhdessä Marjaniemen ryhmäpuutarhan kanssa, jossa on myöskin 320 mökkiä.
Pakilan Siirtolapuutarha sijaitsee Helsingin Itä-Pakilassa
rajoittuen idässä Vantaanjokeen, pohjoispuolella Lystikukkulan metsikköön ja
Tuomarinkartanon avaraan peltomaisemaan. Yhdistys on vuokrannut vuonna 1997
Helsingin kaupungilta 30 vuodeksi maa-alueen, jonka kokonaisala on 20.8 ha. Tästä peräti 1.5 ha on nurmikkoa, varsinaista puutarhapalsta-aluetta on
13.1 ha. Keskimääräinen palstakoko on 410 m2.
Siirtolapuutarhalle
on luonteenomaista avaruus, on paljon nurmikkoa ja muuta yhteisaluetta, mm.
alueen keskelle jäävä osin avokallioinen, metsäinen Kielomäki. Puutarhassa
mökkiläisiä palvelee kerhorakennus, jossa on juhlasali näyttämöineen sekä
yhdistyksen toimisto. Huoltorakennuksessa on WC:t erikseen miehille ja naisille. Vantaanjoen rannalla on kertalämmitteinen sauna, jossa on tunnetusti Suomen
parhaat löylyt.
Pakilan Siirtolapuutarhan tulevaisuus näyttää hyvältä, nykyisessä yleiskaavassa alue
on merkitty kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin
kannalta merkittäväksi virkistysalueeksi. Alueen uutta kaavaa valmistellaan
parhaillaan ja alustavassa suunnitelmassa mökkien määrä lisääntyy vielä 32:lla
uudella mökillä, joten voimme katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti.
Ajankohtaista
|