Tervetuloa sivuillemme
Klaukkalanpuiston Ryhmäpuutarha
Paikkakunta: Helsinki
Perustamisvuosi: 1977
Mökkejä: 113
Puheenjohtaja: Henry Jägerroos
Puutarhamme sijaitsee Itä-Pakilan kaupunginosassa Pakilan siirtolapuutarhan ja Kehä-ykkösen välissä ja lähellämme solisee Vantaanjoki.
Siirryimme vuonna 2011 samaan käytäntöön muiden helsinkiläisten siirtolapuutarhojen kanssa. Olemme nyt yhdistyksenä vuokrasuhteessa kaupunkiin.
Yhdistyksemme yhteinen toiminta keskittyy pääasiassa viihtyisään kerhotupaamme.
Aloitamme vuotemme kevättalkoilla, jolloin laitamme kerhotuvan kuntoon kesäntapahtumia varten, sekä siivoamme alueemme sekä sen lähiympäristön. Iltaa jatkamme nyyttikestien ja karaoken merkeissä. Arkiaamuisin, kerhotuvallamme kokoontuu reipas porukka aamujumpan parissa. Maanantai-iltaisin kokoonnumme kirjastokahvilaan nauttimaan kahvista ja tuoreesta pullasta. Iltaisin pelaamme mölkkyä ja heitämme tikkaa.
Suosituin ajanvietepeli alueellamme on petankki. Siinä vastapelaajinamme ovat myös pakilalaiset ja talilaistenkin kanssa meillä on kaksi kisaa vuodessa. Keväisin järjestämme kirpputorin. Juhannuksena juonne yhdessä kahvit ja palkitsemme perinteisesti juhannussään arvaajan. Loppuiltaa vietämme yhdessä pakilalaisten kanssa tanssien ja kokkoa katsellen.
Heinäkuussa narraamme kaloja Vantaan joesta, ja parhaat saaliit palkitsemme. Alueellamme pidetään myös omat olympialaiset. Lajeina ovat mm. tikka ja kuulakikka sekä lapsille eripituisia juoksuja iästä riippuen. Innokkaita osallistujia riittää.
Elojuhlat ovat alkusyksyn kohokohta, musiikista huolehtii aina elävä orkesteri, ja se saakin tungoksen aikaiseksi tanssiparketille. Loppuillan huipennuksena ovat tietenkin arpajaiset.
Syksyn päätteeksi kokoonnumme taas nyyttikestien ja karaoken merkeissä.
Luotu: 2 vuotta sitten
Päivitetty: viikko sitten