SIIRTOLAPUUTARHALEHDESTÄ 5/2002

 TEKSTI: JAANA VEIKKOLA-VIRTANEN

Herttoniemessä kartoitetaan perinnekasvit

Herttoniemen siirtolapuutarhassa Helsingissä perinnekasvit ovat saaneet oman projektinsa. 70 vuotta vanhan siirtolapuutarhan viljelijät valokuvaavat vanhoja tuttuja, kestäviä kasveja, jotka pääsevät siirtola- puutarhayhdistyksen internetsivuille. Hankkeessa on mukana professori Leena Hämet-Ahti, joka tunnistaa kasvit ja kirjoittaa jokaiseen valokuvaan tekstin. Viime kesän valokuvasatoa voi käydä ihailemassa internetissä osoitteessa www. hspy.net. Ensi keväänä ja kesänä valokuvia otetaan lisää, kunnes mahdollisimman moni Herttoniemen siirtolapuutarhan perinnekasvi on kartoitettu.

KUVAT: JAANA VEIKKOLA-VIRTANEN

Yhteistyö professori Leena Hämet-Ahdin ja viljelijöiden välillä alkoi syksyllä 2001, kun viljelijä Saara Pelttari  pyysi sisarensa naapuria  professori Hämet-Ahtia siirtolapuutarhaan luennoimaan. Aiheena oli autonomian ajan jäljet Suomen puistoissa, mutta puheeksi tulivat myös perinnekasvit.

Projektiin lähti mukaan monia aktiivisia ihmisiä ja osaamista on löytynyt paljon. Viljelijät ovat ottaneet valokuvia eri kasvilajeista ja –lajikkeista  ja lisää tarvitaan ensi kesänä niin paljon kuin mahdollista. Valokuvissa olisi hyvä näkyä  koko kasvi lehtineen ja kukkineen; lähikuva kukasta on usein hyödyllinen. Kaikki ylimääräiset naapurikasvit kannattaa  työntää syrjään, Leena Hämet-Ahti neuvoo.

Kunnianosoitus alueen perustajille

Perinnekasviprojekti on kunnianosoitus niille ihmisille, jotka loivat alueen 70 vuotta sitten. Heitä ei enää ole, mutta heidän työllään on lukuisia jatkajia. On ihanaa, että siirtolapuutarhassa ihmiset ovat todella kiinnostuneita kasveista,  Leena Hämet-Ahti sanoo.

Jos samanlaisia projekteja aloitettaisiin muuallakin, voisimme verrata mikä on yhteistä ja mikä omaa eri puolilla Suomea sijaitsevissa siirtolapuutarhoissa. Esimerkiksi Äimäraution siirtolapuutarhassa Oulun liepeillä on hyvin erilaisia kasveja kuin Herttoniemessä. Ennen sotia ja sodan jälkeenkin siirtolapuutarhoissa viljeltiin enimmäkseen hyötykasveja, jotka sitten elintason kohottua ovat korvautuneet koristekasveilla.

Suomen ilmasto rankka monille kasveille

Suomi on ainutlaatuinen maa siinä mielessä, että asutusta on melko paljon maan pohjoisosissakin.Kanadassa ja Venäjällä harvat ihmiset asuvat yhtä pohjoisilla leveysasteilla kuin me suomalaiset. Suomi sijaitsee melko lähellä Atlanttia, mutta maa on kuitenkin auki itään, Leena Hämet-Ahti kertoo.

Esimerkiksi viime kesän monta viikkoa paikallaan pysynyt hyvin lämmin ilmamassa ylettyi Venäjältä Suomeen, mutta ei paljon muualle länteen. Suomen ilmasto on niin ainutlaatuinen ja rankka, että se aiheuttaa stressiä  sekä  mantereisesta  ilmastosta että  merisestä ilmastosta kotoisin oleville puuvartisille kasveille. Onneksi Suomessa on paljon omia stressinkestäviä lajeja. Kasvin alkuperä kannattaa aina tarkistaa, kun hankkii uusia kasveja. Keskieurooppalaiset lajikkeet eivät kestä Suomessa yhtä hyvin kuin suomalaiset lajikkeet, mutta venäläisissä ja balttilaisissa lajikkeissa – esimerkiksi hedelmäpuissa – on monia sellaisia, joita on jo pitkään viljelty Suomessa ja jotka menestyvät hyvin. Jos  kasvattamisessa kuitenkin epäonnistuu, asiaa ei tarvitse hävetä. Kannattaa aina selvittää, oliko kasvilla alun perinkään mahdollisuus viihtyä kasvupaikallaan.

Julkiseen viherrakentamiseenkin perinnekasveja

Myös julkisen sektorin viherrakentamisessa perinnekasvit ovat paljon helppohoitoisempia kuin esimerkiksi Keski-Euroopasta tuodut, Leena Hämet-Ahti toteaa.

Siksi perinnekasvit sopivat loistavasti julkiseen viherrakentamiseen. Ja sitä paitsi suomalaiset perinnekasvit ovat osa kulttuurimaisemaa ja historiaa. Maalla perinnekasvit ovat kautta aikojen levinneet talosta taloon ja naapurilta toiselle lahjoituksina ja vaihtokauppoina.

Kun ajelee maaseudulla, talojen portaan pielessä näkyy usein harmaamalvikkia, se viihtyy vaikka ajat sitten hylätyn torpan pihalla. Tuttuja näkyjä ovat myös vanhat syysleimut. Nykyään monet viljelijät jo ymmärtävät vanhojen perinnekasvien arvon. Taimia kysellään yhä enemmän ja monet pienet taimitarhat eri puolilla Suomea myyvät perinnekasveja.

Kesäisin perinneruusuja voi käydä katselemassa esimerkiksi Meilahden arboretumissa Helsingissä. Ympäri vuoden vanhoja koristekasveja ja perennoja on nähtävillä Kasvitieteellisessä puutarhassa. Kun  johonkin perinnekasviin ihastuu, sitä kannattaa kysellä taimistoista. Ne hankkivat myyntiin kasveja, joita kysellään usein.

Taimien kasvattaminen Suomessa vaativaa ja kallista

Taimien tuottaminen on halvempaa muualla Euroopassa kuin Suomessa. Esimerkiksi jotkut hollantilaiset yritykset lähettävät emokasvin Itä-Eurooppaan halvan työvoiman houkuttelemina, jolloin taimien kasvattaminen on edullisempaa kuin Hollannissa. Kasvatetut taimet lähetetään takaisin Hollantiin. Hyvien taimien kasvattaminen Suomessa on vaativaa ja  kallista työtä eikä se aina edes onnistu. Tappiot ovat välillä suuret, joten hintaakin voi kertyä enemmän kuin Keski-Euroopassa kasvatetuille taimille, Leena Hämet-Ahti sanoo. Suomeen sopivat kuitenkin ehdottomasti parhaiten kotimaassa kasvatetut kestävät taimet. Pienistä taimitarhoista eri puolilla Suomea voi tehdä mainioita löytäjä, koska ne tuottavat taimia niin vähän, ettei niitä riitä myyntiin suuriin myymälöihin. Monet ketjuuntuneet taimimyymälät ovat usein pääasiassa ulkomaisten tuontitaimien välittäjiä.

Kasvit kertovat menneisyydestä

Kaikkialla missä on kauan asuttu ja viljelty maata, nousee esiin vanhoja perinnekasveja – sekä rikkakasveja että koristekasveja,  kun maata vähän pöyhii. Esimerkiksi sormustinkukka nousee esiin, jos maata myllää, Leena Hämet-Ahti sanoo. Ja vanhaa koristekasvia myskimalvaa nousee Suomessa esiin monin paikoin. Viime kesänä erään tuttavan pihalla alkoi kasvaa huhtakurjenpolvea, kun vuosikymmeniä paikallaan ollut romukasa siirrettiin paikalta pois

Perinnekasvit kertovat myös Suomen historiasta. 1700-luvulla Suomessa oli monia pitäjiä, joissa viljeltiin paljon pellavaa. Uudet siemenet tuotiin Liivinmaalta joka neljäs vuosi ja vanhat pellavansiemenet myytiin Satakuntaan. Siemenien mukana lukemattomat kasvit siirtyivät paikasta toiseen ja valtasivat uusia alueita.

Leena Hämet-Ahdin puutarhassa Torpparinmäessä viihtyy Itämeren rannalta peräisin oleva tyrnipensas.

Suomen ilmasto on niin ainutlaatuinen ja rankka, että se aiheuttaa stressiä monille kasveille.

Leena-luumupuu löytyi ryteikön keskeltä

Professori Leena Hämet-Ahdilla on puutarha Helsingin Torpparinmäessä.

Rakkain kasvini on Leena-luumupuu, jonka työkaverini löysi ostamansa talon pihalta, keskeltä hoitamatonta ryteikköä. Sain puun lahjaksi 1980-luvulla ja lähetin sen Laukaan Tervetaimiasemalle, jossa se meni mikrolisäykseen. Nykyään Leena-luumupuu on taimitarhoissa myynnissä. Puu tuottaa melko vähän keltaisia hedelmiä ja se luokitellaan koristekasviksi. Siinä on kuitenkin tavattoman kauniit puolikerrannaiset kukat ja erittäin maukkaita luumujakin sain viime kesänä ämpärillisen.

Professorin puutarhassa viihtyy myös Pohjanlahden rannalta kotoisin oleva merenrantakasvi, tyrni.

Tyrnimarja on erittäin C-vitamiinipitoinen, mutta pensas on hyvin piikkinen ja marjojen kerääminen on hankalaa. Venäjällä ja Kiinassa tyrniä käytetään lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa, sitä tutkitaan myös Suomessa, Turun yliopistossa, Leena Hämet-Ahti kertoo.

Eräänä marraskuisena päivänä vuosia sitten märkä, kova lumi katkaisi kaksi tyrnipensastani. Lunta satoi yhtäkkiä niin paljon, että en huomannut ajoissa mennä puhdistamaan lunta kasvin päältä. Oksat taittuivat pahasti sivuun ja katkesivat. Menetin kaksi pensasta. Kun ostaa tyrnipensaita, täytyy ostaa samalla kertaa Raisa-äiti –pensas ja Rudolf-isäpensas, molempia tarvitaan, jotta saadaan marjoja. Sopiva määrä on esimerkiksi 3-4 Raisaa ja yksi Rudolf. Kaupoissa on saatavilla jo useita kotimaisia tyrnilajikkeita.

Helsingin yliopistossa systematiikan ja ekologian apulaisprofessorina työskennellyt Leena Hämet-Ahti toimi kahdeksan vuotta kasvitieteellisen puutarhan esimiehenä. Kuusamossa lapsuutensa viettänyt Leena Hämet-Ahti oli kasveista kiinnostunut jo lapsena.

Ostin ensimmäisen kasvioni, ”Ison Hiitosen”  jo 12-vuotiaana. Vietin paljon aikaa luonnossa, koska harrastusmahdollisuuksia ei ollut paljon. Kuusamon seudulle oli kulkeutunut sodan aikana saksalaisten tuoman rehun mukana monenlaisia keskieurooppalaisia kasvinsiemeniä, joten tutkittavia kasveja riitti. Ylioppilastyttönä pääsin kesäksi töihin apteekkiin, mutta totesin pian, ettei se ole minun paikkani ja päätin lähteä opiskelemaan.