Herttonomien riihessä
kuivattiin tupakkaa 1750-luvulla
Kulosaaren kartanon isäntä, sotamarsalkka Augustin Ehrenvärd käveli kiiltävissä saappaissaan tavanmukaista päivälenkkiään ja mietti, mitä uudistuksia seuraavaksi kartanossaan tekisi. Elettiin vuotta 1753. Hän oli juuri saanut toteutetuksi yhden rakkaan suunnitelmansa: perustanut mailleen vaapaamuurareiden lastenkodin, maan ensimmäisen lajissaan. Lastenkodin ensimmäiset tulokkaat polskuttelivat parhaillaan kartanoa ympäröivän hiekkarannan kirkkaassa vedessä jota nykyään kutsumme Vanhankaupungin lahdeksi.Lastenkodin pyörittäminen ja kartanon muut yhteishyödylliset toiminnat - sotamarsalkka oli hyvin yhteiskuntaorijentoitunut mies- tarvitsivat rahaa sujuakseen hyvin. Hän pohti keskusteltuaan äskeisen vieraansa Turun pormestarin kanssa: valtion kappataseen tasoittamiseksi on alettu määrätietoisesti suosia kotimaisen tupakan viljelyä ja tupakkakehräämöjen perustamista. Tupakan salakuljetus Venäjältä ja Baltiasta vähenisi tällöin myös, uskottiin. Turussa ja Vaasassa oli jo pientä teollista toimintaa alalla. Kotimaisista raaka-aineen tuottajista alkoi olla pulaa. "Teillähän on tässä loistavat paikat tupakkalehtien kasvatukseen, lämpimät suojaisat hiekkarinteet", oli pormestari rohkaissut.
Ehrensvärd seisahtui mäelle ja katseli Saunalahteen laskeutuvia hietamaapeltojaan. "Ensi kesänä tässä kasvaa tupakkaa", hän päätti. Raakatupakasta saisi viisi kertaa enemmän hintaa kuin herneestä. "Ja tähän mäelle rakennetaan kuivatusriihi jo tänä syksynä." Rivakan toiminnan mies, tämä sotamarsalkka.Tupakankuivausriihelle tuli pituutta 20 metriä, korkeutta ja leveyttä 7 metriä. Ei mikään kotikessukoppero. Riihen pohjoisseinustalle rakennettiin hirsisten konsolien kannattama reilu kattolippa, jonka alla tupakin lehdet saivat esikuivahtaa. Jykevän kivijalan varaan pystytetty kartanon uudisrakennus vedettiin vielä punamullalla kestämään paremmin merituulia.
Vielä 1805 tehdyssä luettelossa Kulosaaren kartanon rakennuksista riihi mainittiin nimenomaan tupakankuivauspaikkana. Sittemmin, virginialaisten ryhdyttyä vientiviljelyyn ja tupakan tuontitullien alennettua, Kulosaaren pellot pantiin viljalle, ja tupakkariihenkin savut alkoivat tuoksua jyväiseltä. Helsingin kaupungin omistukseen kartano maineen siirtyi 1927. Kun Herttoniemen siirtolapuutarha 1934 perusteltiin kartanon muinaisille tupakkapelloille, jäi hyvin säilynyt riihi puutarhakylän kainaloon herttonomien yhteentulopaikaksi. Sen eteläseinustaan puhkottiin kolme tyyliin sopivaa pienruutuikkunaa saranaluukkuineen, vesijohto ja sähköt vedettiin, keittiölaitteita sujautettiin sisään. Tyyliin sopivammat valaisimet ovat vuoden 2000 hankintalistalla. Katon vuotamattomuus on tarkastettu säännöllisesti. Viimeksi kattoa korjattiin 1995.
Montakaan 250-vuotista puurakennusta ei ole säilynyt Helsingin alueella, joten harvinainen riihemme on luetteloitu kaupunginmuseon suojelukohteena. Vuosina 1998-99 kaupungin rakennusvirasto peruskorjasi suojeluriihen kaupunginmuseon konservattororin Jaana Perttilän ohjeiden mukaan. Muutama kohta hirsiseinästä paikattiin vanhalla purkuhirsimateriaalilla. Seiniin ulottuvat ( ja herkästi lahottavat) vaahteranoksat karsittiin. Kivijalkaa kohennettiin. Punamultaa keitettiin isossa saunapadassa pihakivillä ulkoseiniä varten, ja siinä hommassa heiluivat herttonomienkin sekoituskauhat ja pensselit. Ylen TV1:n dokumenttitoimitusta oli myös paikalla koko päivän - kuten monena päivänä pitkin kesää - ja näin tuli vetreä riihivanhuksemme filmatuksi ulkoa ja sisältä useaan kertaan. Viisiosainen doku nähtiin televisiosta keväällä 2000.
Riihen sisäseinälle on kerätty herttonomien lahjoittamia vanhoja puutarhatyökaluja ja mökinpidon tarve-esineitä, iäkkäimmät peräisin 1910-luvulta. Vastapäinen seinä peittyy 1999 uusittuun buffet-keittiöön, jota tarvitaan usein. Museaalinen riihemme toimii kesäisin kokoustupana, häätalona, kirkkona, diskona, kahvilana, pingissalina, lastentarhana ja monenlaisten työryhmien aivoriihenä.
Riihitonttumme toivottavat Sinut tervetulleeksi toistekin, Riihitontut kuiskivat myös, kotinsa koko historian nähneenä, että tekstimme alkuosassa on pikkuisen fiktiota mukana, mutta että sotamarsalkka tuskin kääntyy haudassaan.Teksti: Marjuska Helanko: Riihiesite, HSPY.
