Helsingissä tulee vastaan niin paljon kuuluisuuksia, että presidentin näkeminen kadulla ei pahemmin
hätkäytä. Sen sijaan Suomisen Pipsana tunnetun Maire Suvannon tapaaminen alkaa yhtäkkiä jännittää:
hänhän oli televisiossa jo silloin, kun olin pieni...

" Herttoniemeä parempaa paikkaa ei ole. Tunne tulee edelleen kauhean vahvana. Kun ruoho alkaa vihertää ja kukat nousevat, kaipaan tänne lapsuuteni paratiisiin. Täällä juhannus tuntui juhannukselta", vaaleahiuksinen pieni nainen kertoo riihellä " vanhojen tapaamisessa" elokuussa 2005.

"Meillä lapsilla oli hyvä yhteispeli. On ihmeellistä, ettemme edes riidelleet! Eikä kenestäkään kanneltu. Ja aikuiset olivat todella kiitettäviä, kun he uhrasivat meille aikaa. Kaksi- ja kolmikymppiset ottivat meidät huostaansa ja keksivät ohjelmaa. me näyttelimme ja pienet saivat olla keijuina."

Kun Markus-setä tuli, meidät koottiin kaivokentälle. Siitä seurasi, että meitä pyydettiin usein radioon. Pommitusten takia talvisodan aikana kaupungissa ei ollut paljon lapsia. Jotkut lauloivat, toiset lausuivat. Markus-setä jutteli ja haastatteli meitä. Olin siellä monta kertaa."

Radiosta Maire Suvannon tie kulki Elannon näyttämölle. Suomi-Filmi taas otti näyttelijöitä Elannon piiristä. " Omat kuvani lähetin vasta, kun niitä pyydettiin", kertoo Maire, joka oli ensimmäistä Suomisen perheen elokuvaa filmatessa kymmenvuotias.

" Suomisen perhettä oli hyvin mukava tehdä. Elokuvia tehtiin kuusi. Kaikki näyttelijöitä ja teknistä henkilökuntaa myöten olivat tavattoman kivoja. Koko juttua tehdessä oli tunne, että Suomiset on todellinen perhe. Koinkin, että minulla oli kaksi perhettä."

Maire kertoo jälkeenpäinkin silloin tällöin tavanneensa filmiveljeään Lasse Pöystiä. " Tosin aina sattumalta."

Filmitähden uran jälkeen Maire pääsi Stockmannille myyntitaidon opettajaksi. " Viihdyin siinä työssä yli 20 vuotta. Nykyisin nautin eläkkeellä olosta. Joskus on tullut mieleen hankkia siirtolapuutarhamökki, mutta olen luopunut ajatuksesta, kun olen jo näin vanha."

Monien  muistojen joukossa Mairelle on jäänyt mieleen perheen possu aikana, jolloin niitä pidettiin siirtolapuutarhassa.

" Kun tuli lahtausaika, meidän sika sai sikaruton. Sille jouduttiin antamaan ruiske, jonka tiedettiin maistuvan lihassa. Äiti sanoi, että sialle pitää juottaa kahvia maun peittämiseksi. Amerikkalaiset vieraat olivat juuri tuoneet meille kaksi pakettia kahvia. Minä olin kahviratti, ja minua raivostutti, että kahvit juotettaisiin sialle. Piilotin toisen paketin", Maire kertoo ja nauraa aivan kuten pienenä Suomisen Pipsana. Vain pinni puuttuu ruskeasilmäisen tytön tukasta. 

Lähde: Herttoniemen Siirtolapuutarhayhdistyksen historiikistä

11.02.2008