Herttoniemeläisiä siirtolapuutarhureita

Ote teoksesta:  Siirtolapuutarha - kaupunkilaisten paratiisi. Tammi 1999.
Tekijät: Mirja-Riitta Siivonen, Pirkko Salonen ja Tuija Kuchka

Pirkko Viinikaisen vanhemmat hankkivat paikan Helsingin Herttoniemestä heti kun alue perustettiin vuonna 1934. He olivat yrittäjäperhe, kesälomia ei ollut, mutta siirtolapuutarhamökiltä saattoi kesäisinkin käydä töissä.

Pirkko Viinikainen muisti, kuinka miehet kerääntyivät iltaisin kentän laidalle, vaihtoivat siellä kuulumisia ja kuuntelivat erityisesti originellin Niilo Wällärin juttuja. Wällärikin oli herttonomi - herttoniemeläinen siirtolapuutarhuri- ja armoton jutunkertoja. Viinikaisen vanhemmat kuolivat, ensin isä, ja äiti sitten vuonna 1964. Pirkko Viinikainen kertoi, ettei hän itse koskaan ollut niin innostunut puutarhanhoidosta mutta ajatteli yksin jäätyään, "että puistonpenkilläkö minä sitten istun?". Hän piti perheen mökin, vietti siellä eläkkeelle päästyään kesät. Kaupunkikotiin Punavuoreen oli helppo lähteä sadepäivinä, bussi numero 16 kulkee siirtolan ohi. Kun Elannon myymälä siirtolapuutarhan portilla lopetettiin, tuli ruokaostoksillekin helposti lähdettyä kantakaupungin tuttuihin kauppoihin.

Kirjallisuus oli Pirkko Viinikaiselle viljelyä rakkaampi harrastus, siirtolapuutarhan rauha tarjosi ihanteelliset puitteet nautinnollisille lukuhetkille. Kulosaaren kirjasto oli lähellä mökkiä, siellä hän oli tuttu kesäasiakas. Viinikaisen palstalla oli vielä kesällä 1997 mansikkamaa, niitä ainoita alueella. Ja vaikka Pirkko Viinikaisen mielestä sitä ei juuri tullut hoidettua, niin hyvin tuotti satoa, ja "ainakin tietää, että marjat ovat puhtaita ja tuoreita". Nyt Viinikaisten mökki on saanut historiansa toisen omistajan, Pirkko Viinikainen kuoli talvella 1998.

Sörnäisten tyttö

Sylvi-Kyllikki Kilpi, Sörnäisten tyttö ja kansanedustaja, oli niin ikään Herttoniemen alkuperäisiä siirtolapuutarhureita. Hän oli jo lapsuusvuosinaan innostunut kukkien kasvatuksesta, ja perheellä oli ainakin vuonna 1917 kaupungin luovuttama perunapalsta lähellä Fredrikisbergin ( Pasilan) rautatien verstasta. " Ensimmäiset pienen pienet uudet palstan perunat syötiin tänään. Keväällä aikaisin istutin perunat, vaikka muiden palstojen viljelijät sanoivat, että nyt se flikka panee siemenet liian aikaisin maahan (kursiivinen)", kertoi Sylvi-Kyllikki päiväkirjassaan 1917.

Sylvi-Kyllikki Kilpi oli jo kansanedustaja ja kolmen oppikouluikäisien lapsen äiti, kun hän lähinnä Emil Sallilan innostamana tutustui siirtolapuutarhaelämään. Emil Sallilla oli sekä sosiaalidemokraattisen puolueen järjestösihteeri että yksi siirtolapuutahaliikkeen johtohahmoja ja molempien aatteiden uupumaton agitaattori. Työväentalolla joskus irvailtiin, että Sallila hävittää luokkataisteluintoa " usuttamalla ihmiset hoitamaan porkkanoita ja potaatteja". Sallilalla oli palstansa Kumpulan siirtolapuutarhassa. Sinne hän vei Kilven pariskunnankin tutustumaan kukka- ja vihannesviljelyyn. "(kursiivinen)Viljelijöiksi oli ilmoittautunut kesähuviloita omistamattomia, mutta ruumiinliikuntoa kaipaavia kultuuripersoonallisuuksiakin. Tirkistelin kerran pensasaidan raosta omalla palstallaan ahertavaa Juhani Ahon leskeä, taiteilija Venny Soldan-Brofeldtia, joka hartaasti käytti puutarhaharavaansa rikkinäiset hansikkaat kädessä ja suuri olkihattu suojana aurinkoa vastaan. Poikkesin portista sisään ja tiedustelin, miten hän viihtyi. Hän lisäsi innostustani samanlaiseen askarteluun".

Kun Herttoniemen uusi siirtolapuutarha oli perusteilla, Sylvi-Kyllikki Kilpi päätti hankkia sieltä palstan. Mutta kaikki palstat oli jo varattu, jäljellä oli yksi palsta, josta vuokraaja oli luopunut: se oli jyrkkärinteinen kaistale äärimmäisenä Saunalahteen laskeutuvalla penkereellä. Käymättä edes paikalla Kilpi allekirjoitti sopimuksen. Aviomies, Eino Kilpi oli kuulemma moitiskellut rouvan uutta hullutusta; hänen mielestään se ei näyttänyt siirtolapuutarhapalstalta vaan kelkkamäeltä!
Kilvet tekivät talkoovoimin ja kovalla työllä pengerryksin, tasoituksin ja istutuksin kauniin ja kukoistavan puutarhan. "(kursiivi) Kun sitten palstan n:o 163 penkereellä kukkivat rehevät Rugosa-ruusut, saattoivat jotkut puutarha-alueella vierailevat tiedustella, kenen tuo erikoislaatuinen palsta ihan miltei omine rantoineen oli. Omistajan nimi mainittiin, ja kuulin erään vaimoihmisen vihaisesti toteavan:' Tietäähän sen, aina ne johtajat etuilevat!'. Eikä kukaan enää tainnut muistaa, että kysymyksessä oli palsta, jota muut eivät olleet huolineet."

Kouluiässä olleille lapsille paikka oli ihanteellinen, urheilukenttällä oli kaikenlaista toimintaa ja uimarantakin lähellä. Vanhempien poliittiset harrastukset liittyivät kitkatta puutarhatyöhön, mökkiläisissä oli paljon järjestöihmisiä, ja eri toimikuntien kokouksia pidettiin joskus mökeissäkin. Sylvi-Kyllikki Kilpi käytti siirtolamökkiä myös juutalaisten väliaikaisena turvapaikkana toisen maailmansodan alla.

Sylvi-Kyllikki Kilpi oli monin tavoin aktiivinen siirtolapuutarhaliikkeessäkin - hän toimi Siirtolapuutarha-lehden päätoimittajana, kirjoitti ja esitelmöi. Ulkomaanmatkoillaan hän pyrki aina tutustumaan myös siirtolapuutarhoihin, vaikka isännät eivät aina ymmärtäneet parlamentaarikon toivetta. Budapestin kaupunginjohtajan mielestä olisi ollut parempi käydä museoissa, taidenäyttelyissä tai kylpylöissä.

Eino Kilpi valittiin Siirtolaliiton puheenjohtajaksi 1942, kolme vuotta myöhemmin hänestä tuli Paasikiven hallituksen sosiaaliministeri. Hän oli tiettävästi ensimmäinen ministeri, joka vietti juhannustakin siirtolapuutarhamökillä. Sittemmin ainakin Kaarina Suonio ja Tarja Halonen ovat olleet sekä ministereitä että siirtolapuutarhureita, Alli Lahtisella oli mökki Kotkan Langinlaaksossa ja Ahti Karjalaisella lyhyen aikaa Talissa.