KIRJOITUKSIA YLEISÖNOSASTOISSA.

Helsingin Sanomat 25.7.2002

Siirtolapuutarha säilyy

Herttoniemen siirtolapuutarha säilyy ja toivottavasti sen asemakaavan vahvistaminen nyt etenee, vaikka Jukka Hämäläinen (HS 19.7.) sitä epäili. Helsingin siirtolapuutarhojen merkityksestä ja olemassaolosta on käyty vuosien varrella kiivastakin keskustelua. Tämän hetkinen tilanne on vakaa, koska valtuusto on vuonna 1996 vahvistanut siirtolapuutarhojen vuokra-ajaksi 30 vuotta eteenpäin eli vuoteen 2026. Uskon, että sen jälkeenkin vuokra- aikaa jatketaan. Siirtolapuutarhat tuntuvat elävän uutta tulemistaan, mikä on erittäin hyvä juttu.

Herttoniemen siirtolapuutarhan huolena on ollut, ettei sen asemakaavaa ole lopullisesti valtuustossa vahvistettu. Yksi syy siihen on ollut itäisen alueen mm. Herttoniemen rannan, Jollaksen ja tulevaisuudessa myös Laajasalon rakentuminen asuinalueiksi ja niiden tarvitsemat liikenneratkaisut. Lisäksi on otettava huomioon Herttoniemen ja Roihupellon teollisuusalueen uusi kehittyminen ja siitä johtuvat liikennepaineet. Herttoniemen siirtolapuutarhan asemakaavan aiemmissa suunnitelmissa on ollut tiejärjestelyjä koskevia ehdotuksia. Ne eivät kuitenkaan ole tyydyttäneet puuutarhayhdistystä. Tämän hetkisessä kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelemässä ehdotuksessa liikenneratkaisuja on kehitetty ja niiden vaikutuksia puutarha-alueeseen on lievennetty. Lautakunta kävi kevään kolmessa eri kokouksessa asiasta perusteellisen keskustelun, missä tivattiin tiejärjestelyjen tarpeellisuutta. Valmistelun mukaan niitä tarvitaan kolmesta syystä. Ensinnäkin uusikatuyhteys parantaa Länsi-Herttoniemen asukkaiden liikenneoloja, toiseksi katuyhteys toimisi itäväylänparannustöiden aikana yhtenä tarpeellisena liikenneväylänä ja katuyhteys palvelisi myös Herttoniemen keskuksen ja Kivinokan alueen välisenä kulkuväylänä. Viimeksi mainittu viittaus yleiskaava 2002 ehdotukseen Kivinokan mahdollisesta pientalovaltaisesta asuinalueesta otettiin esityksestäni pois. Kivinokkaa koskeva asemakaava merkintä ratkaistaan yleiskaavan yhteydessä, eikä sitä pidä ennakoida tässä asiassa. Kivinokan alueen säilyttämiselle virkistys- ja viheralueena tulevassakin yleiskaavassa tuntuu tällä hetkellä olevan poliittinen enemmistö. Toivottavasti Vuosaaren sataman uudet valitustiet eivät vaikeuta yleiskaavan etenemistä tai aiheuta paineita viher- ja virkistysalueiden nipistämiselle, jos nykyisten satamatoimintojen alta ei saada käyttöön kaupungin kipeästi tarvitsemia asuinalueita.

Lautakunnan ehdotuksessa esitetään myös, että Herttoniemen keskustan ja Kipparlahden silmukanvälisen katuyhteyden tarvitsemat puutarhapalstat korvataan uusilla palstoilla. Siihen tuntuu olevan hyviä mahdollisuuksia. Lisäksi kaupungin pitäisi rakentaa puutarhan ja kadun välille pöly- ja melusuoja. Nyt sellaista ei ole, joten tilanne paranisi nykyisestään. On huomattava, että uusi katuyhteys on vain yksikaistainen kumpaankin suuntaan, mitään valtaväylää ei olla rakentamassa. Kipparlahden silmukka säilyy entisellään.

Maija Anttila, sd

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja

 

etusivulle